top of page
PM Anja Coel.jpg

ANJA MARIA LEHTIÖ

Tästä se alkoi
Paimennuksen ja minun suhde alkoi tositarkoituksella n 11v vuotta sitten.
Ensi tutustuminen taisi olla 2007, Sin koiran kanssa joka oli silloin 5kk, luonnollinen ja tyylikäs narttu.
Entisenä agilityharrastajana, minulle oli hankalaa alkuun, kun en tiennyt mitä koiralta haluttiin ja mikä oli päämäärä... mitä minun piti tehdä, miksi, milloin, ja kun viimeksi joku sanoi jotain muuta… 
Koska olen suht itsepäinen ja aika periksiantamaton  innostuessani jostakin, aloittaessani haalin paimennuksesta tietoa ja koulutusta missä ikinä sitä oli tarjolla. Siihen aikaan 'harrastajat' olivat jonkinlainen kirosana, joten helpommin tuntui saavan apua Ruotsista, sekä melko pian myös Walesista Rhyn kasvattajalta Kevin Evansilta.
Silloisen paimennuskaverin  kanssa hankittiin ensimmäiset kesälampaat ja myöhemmin porukkaan liittyi myös tyttäreni Jessica Saukkonen. Yhdessä ja erikseen sitten yritimme parhaamme mukaan oppia. Viikonloput ja lomat, vietimme lasteni kanssa Samuli Närin 200 uuhen tilalla Loviisassa ja siellä saimme sitä niin tärkeää lammaskokemusta, sekä me ihmiset että koirat. Jossain vaiheessa minulta alettiin pyytämään apua ja koulutusta, vaikka omasta mielestä en ollut siihen tarpeeksi hyvä, mutta sitä joskus sitten tein.


2014 olin Leena Jussilan kanssa kolme kuukautta töissä kaksinkertaisen Maailmanmestarin ja moninkertaisen International Supreme -voittajan Aled Owenin luona Pohjois Walesissa, paimennuksen Michael Schumacher.
Karitsoinnin lisäksi, seuraamalla Aledia kouluttamassa nuoria koiria ja siihen lisättynä Kevinin opit, alkoi muodostumaan oma käsitys siitä miten halusin edetä nuoren koiran kanssa, ja miltä halusin oman tekemisen näyttävän.

V 2014  syksyllä alkoi muodostumaan ajatus Online valmennuksesta tavallisen koulutuksen rinnalle. Minusta tuntui että halusin yrittää pilkkoa koiran kouluttamisen pienempiin askeliin, niin että se olisi noviiseille helpompaa ymmärtää. Vuonna 2015 aloitti ensimmäinen Next Step, silloin oli mukan Minna Eronen. 2019 sain mukaan huippukouluttajan Maria Winbergin Ruotsista.

Rhy oli ensimmäinen koira jonka koulutin III-luokkaan. Se on vahva, vietikäs, kiihkeä ja aika kovapäinen uros.
Sitten 2013 sain astutuspentuna Coelin, ja 2015 Rhemyn, molemmat Rhyn poikia.
Kisaamisen ja treenaamisen lisäksi olen käynyt vuodesta 2010 lähtien tekemässä töitä Samuli Närin tilalla Rönnäsissä , siellä olemme myös järjestäneet kursseja, kisoja, sekä perusratoja. 
Vuodesta 2014 lähtien olen ollut 3-7 kk lammastöissä, yleensä karitsointi, UK:ssa ja parina kesänä muutaman viikon Norjassa. Tämä on ollut sekä itselle,  että koirille, suuri apu lampaiden lukemisessa, joka on paimennuksessa kaiken A ja O .

Mental valmennus.
Viime vuosina ovat palat alkaneet loksahtamaan paikoilleen, osasyy siihen on mentaalipuolen harjoituksien lisääminen kuvioon. Aikaisemmin pystyin aina silloin tällöin tekemään hyvän radan, mutta jos meni liian hyvin tms niin jotenkin itse onnistuin pilaamaan suorituksen.
Mentaalivalmennuksen aloittamisen jälkeen aloimme onnistumaan paremmin ja useammin, onnistuin muuttamaan omat ajatukseni ja sitä kautta fokusoimaan oikeisiin asioihin. Mentaaliharjoitukset eivät tietenkään tee koirasta parempaa tai minusta parempaa ohjaajaa, mutta niiden avulla pystymme paremmin suorittamaan meidän oman tasomme radat myös paineen alla. Mentaaliharjoituksista on hyötä ihan jokapäiväiseen elämään, se auttaa sinua näkemään asiat uudella tavalla esimerkiksi parisuhteessa tai työelämässä.
.Käytyäni itse kolme vuotta mental valmentajalla, innostuin siitä enemmän ja enemm'än. 2019 tammikuussa aloitin mentaalivalmentajan kurssi, joka kestää aina kevääseen asti. Olen aina pitänyt opettamisesta. Nuorena pidin ratsastustunteja, töissä perehdytin uusia työntekijöitä, myöhemmin koulutin agilityä ja nykyään paimennusta. Olen tästä todella innoissani ja toivon mukaan saan ainakin osalle teistä joita se kiinnostaa, näyttää ja opettaa käyttämään näitä työkaluja, joita voitte sitten omassa elämässänne käyttää.

Kuvat (c) Mauri Helle

 

NM Anja Coel.jpg
NM Rhy keppi.jpg
NM Vesipalju Samuli.jpg

Meriittejä

2021
* Coel SM-2

* Rhemy SM-3
* Kesha Suomen Nursery Champion 2021
* Coel, maajoukkuekarsintojen voittaja (kapteeni v 2022)
* Rhemy, Maajoukkuekarsinnoissa sija 3
* Kesha, Maajoukkuekarsinnoissa sija 8

Kaikki kolme kvalifisoituneet maajoukkue 2022:een. Yhdellä ohjaajalla sa olla vain kaksi koiraa, joten kesällä päätettävä mitkä kaksi ne ovat.

2020
* Coel Suomen Mestari 2020 

* Coel, Maajoukkukarsintojen voittaja (kapteeni v 2021)
* Kehsa, Maajoukkuekarsinnoissa sija 3
* Rhemy, Maajoukkuekarsinnoissa sija 5
* Kesha, SBCAK Nuorten Mestari
* Kesha, SPKY Suomen Nursery Champion 2020


  2019
* Coel, maajoukkueen kapteeni 
* Rhy, karsiutui maajoukkueseen mutta antoi paikkansa Rhemylle
*
SM-2 Rhemy
* Maajoukkuekarsinnat (vuodelle 2020), Rhemy 1 sija, Coel 3 sija
* EM-kisojen karsintojen toisen päivän 2 sija, Coel
* EM-kisojen karsintojen kolmannen pv 3 sija , Rhemy
*
EM-finaalissa Coel ja Rhemy
*
EM-10 sija, Rhemy, paras Suomalainen koira
* Pohjoismaiden Mestaruuksien karsintojen 2 sija, Rhemy
*
PM-10, Rhemy
* PM-finaalissa, Rhemy ja Coel
*
Dutch Open Sheepdog Trial Voittaja Coel <3

  2018
* SM-1 , Coel
* SM-2, Rhy
* SM-11 Rhemy
* Maajoukkeen kapteeni, Coel ( =karsintojen voittaja)
*
Pohjoismaiden Mestaruuskisojen karsintojen voittaja, Rhy
* Pohjoismaiden Mestaruuskisojen finaalissa, Rhy ja Coel
*
EM-kisojen karsintojen kokonaisvoittaja, Coel
* EM-kisojen karsintojen toisen päivän 2 sija, Rhy
* EM-finaalissa, Coel ja Rhy

 
2017
* SM-2 Rhy
* SM-3 Coel
* Maajoukkueen kapteeni Coel
* MM-kisoissa Hollannissa, Coel ja Rhy
* EM-kisoissa Norjassa, Coel ja Rhy
* Nordic Nursery final Tanskassa, 4 sija Rhemy

 
2016
* SM-1 Coel
* SM-3 Rhy
* Maajoukkeen kapteeni, Coel
* Nordic Nursery final Norjassa, 5 sija Coel
* EM-kisoissa Suomessa, Coel ja Rhy
* PM-kisoissa Ruotsissa, Coel ja Rhy molemmat finaalissa, Coel sijalle 8

 
2015
* EM-kisoissa Italiassa, Rhy
* PM-kisoissa Tanskassa, Rhy ja Coel
* SM-finaalissa, Rhy ja Coel

 
2014
* Maajoukkueen kapteeni, Rhy
* MM-kisoissa Skotlannissa, Rhy
* EM-kisoissa Tanskassa, Rhy

* SM-finaalissa, Rhy
*
Nordic Nursery final Tanskassa, 2 sija Coel (18kk)


  2013
*SM-5 Rhy

 

bottom of page